torstai 28. toukokuuta 2015

Verenluovutus ja Kybä

Julistin viime viikolla Naisten Kymppi- ja verenluovutus-aikeitani. Molemmista olisi sananen sanottavana.

Verenluovutuksen vuoksi kaksi edellistä päivää olen tärissyt jännityksestä niin, että maha on hypännyt kieppiä! Pyörrynkö, kupsahdanko, tärisenkö, vapisenko.. innostunko jatkossakin?

Tänään sitten kävin tarjoamassa O rh miinus-vertani, mutta pettyneenä jouduin kävellä pois, sillä hemoglobiini ei riittänyt luovuttamiseen. Lukemat näyttivät Hb 115 kahdella mittauksella, joten ei ollut neuvottelunvaraa. Alaraja luovuttamiseen on naisilla 125. Saan yrittää uuden kerran vasta elokuun lopussa.

MIKÄ PETTYMYS! MIKÄ PETTYMYS! Olen viestilistalla seuraavaa kertaa varten, ja kyllähän tämä jäi sen verran kaihertamaan, että aion kyllä käydä näytillä joka kerta!

Hemoglobiinille pitää tehdä nyt jotain, enkä enää ihmettele tätä kevätväsymystä. Luvassa maksalaatikkoa, maksamakkaraa, c-vitamiinia, vihreitä kasviksia, äidin tehodrinkkejä ja ehkä vähän rautapilleriäkin.







Naisten Kymppi juostiin sunnuntaina vaihtelevassa säässä. Ennen oman juoksuseurani saapumista tapasin Ehdoton ehkä-blogin Saaran. Toivottavasti Saara juoksusi sujui hyvin! Omani sujui vähäisiin lenkkeihin (ja selkeästi matalaan hemoglobiiniin!) nähden hyvin. Seuranani oli ystävä, jonka kanssa puimme elämää. Se auttoi, kilometrit vain vilisivät!

Mutta jotain itsekuria pitää saada tuohon harjoitteluun, jotta saan aikaa ja kestävyyttä paremmaksi. Midnight Run elokuussa!




4 kommenttia:

  1. Sujui! Aika oli 1:05 ja jalat kipeät seuraavat kolme päivää :) Oli tosi hyvä fiilis juosta, ja se Midnight Run alkoi jo kiinnostelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Oma aika oli muutamaa minuuttia hitaampaa, mutta tyytyväinen silti :) Midnight Runilla nähdään :D

      Poista
  2. Onnea kympin juoksijalle! Minullakin on aika matala hemoglobiini, 128, ollut aina. Siitä huolimatta olen juoksennellut kaikenlaisia matkoja... Eipä kumma, että ajat eivät ole päätä huimanneet ;) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen taistellut ennen ja lasten väleissä matalista veriarvoista, mutta kolmannen lapsen jälkeen arvot ovat olleet 130 luokkaa. Mutta jostain syystä taas matalammat. Juoksusta saan kyllä syyttää vain huonoa kuntoa! Tosin väsynyt olo on ollut heti eilisen mittauksen jälkeen toooosiii uupunut, vähän psyykkistä varmaan ;)

      Ihanaa koulunloppu-viikonloppua teillekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!