sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Början av Isäkuukausi

Miehen isäkuukautta on takana viikko.
Tilanne kotona tällä hetkellä:
- Pikkuneidille 1v on ostettu kaksiosaisen haalaripuvun lisäksi helposti puettava kokohaalari.
- Kaappi on täytetty 1v valmisruoilla.
 -Pyykkikori on pesty tyhjäksi ja puhtaat pyykit pinoutuvat. 
-Äiti on rättiväsynyt käytyään töissä, mutta reippaampi lasten kanssa iltapäivisin. Viime viikolla töiden jälkeen puistoilin iltapäivällä ja pelasin neljä Afrikan tähti- ja kaksi Inkan aarre-ottelua ennen päivällistä. Vielä joulukuussa miehen kotiutuessa puoli viiden aikaan heitin vetovastuun miehelle ja odotin nukkumaan pääsyä. Omia on ikävä.
- Isä osaa sopia eskarilaiselle leikkitreffejä ihan yhtä hyvin kuin äitikin. Kyllä isä osaa. Homma on hallussa.
- Jääkaapin sisältö on mysteeri. "Kyllä siellä vielä eilen oli riisipiirakoita..? Miten niin ei ole maitoa? Kuka tän on ostanut?"
- Kotona ei päivisin pähkäillä verhonvärejä vaan jotain yläpohjaa tai eristyksiä. 

Havaintoja työstä:
- Koululaiset ovat samanlaisia kaikkialla, mutta jättikoulut ja -luokat pitäisi kieltää ja pienet kyläkoulut ovat suloisia. Isoissa kouluissa normimeno käytävillä on kuin sotatantereella, vahvat vievät voiton.
- Työssä käynti on kivaa ja vierailevana tähtenä on hienoa olla. Opettajan työ sopii minulle, kunhan siihen ei tarvitse sitoutua lukukaudeksi. (Edit. En siis nyt tee omaa virkaani lastentarhanopettajana vaan opettajan sijaisuuksia kouluissa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!