keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ujo sanoo Ei.

Minun on aina ollut vaikea sanoa EI. Varsinkin jos on kiltti ja ujo. Siis ollut. Ensimmäisessä aikuisikäni kehityskeskustelussa esimieheni kertoili omasta taustastaan: "Minua aina sanottiin hiljaiseksi ja ujoksi, mutta sitten päätin, etten ole.....". Hän tarkoitti minua. Olin aina tuppisuuna, ja suostuin kaikkeen.

Sisuunnuin, en ole hiljainen! Siitä lähtien olen keksinyt sanottavaa kaikkeen. Missä vain, milloin vain. Sen verran tuo lause kummitteli päässä. Ja tällä hetkellä saan jonkin sortin narsistista tyydytystä päästessäni ääneen. Luentosalillisenkin eteen. Puhun myös tyhmiä, mitä sylki suuhun tuo, mut haittaakksse?

Lapseni ovat myös ujoja. Varautuneita. Ujoushan on oikeasti temperamentti. Tässä guruni määrittelyä: "Temperamentti on persoonallisuuden synnynnäinen, biologinen pohja, ihmisen synnynnäinen valmius toimia tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Se ei kerro sitä, mitä ihminen tekee eikä sitä, miksi hän tekee, vaan sen, miten hän jonkin asian tekee, Liisa Keltikangas-Järvinen määrittelee. Ujoa ihmistä ei muuteta. Mutta hän itse voi vaikuttaa käyttäytymiseensä. Ujous ja syrjäänvetäytyminen ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä, ja niillä on biologinen pohja."

Ei:n sanomista olen harjoitellut, ja voin suositella jokaiselle Ei-harjoittelua puhelinmyyjän kanssa. Vastaa jokaisen soittoon. Kuuntele kohteliaasti. "Ei kiitos. Hei hei." Puhelin kiinni. Heti. Jos jäät odottamaan vastatervehdystä, myynti alkaa alusta. Lisää Ei:n sanomista :D

Tai kokeile tätä (kiersi joskus Facebookissa):

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!