Toissa kesänä ollessani raskaana, loikoilin vanhan kotimme puutarhatuolissa. Poika hyöri ympärillä "Äitii mul ei oo mitääään tekemistä..". Sanoin, että "etsi neliapila, saat viisi euroa" (..saisin siis ummistaa silmäni pidemmäksi hetkeksi...). Minuutin kuluttua poika toi minulle neliapilan. Oho. Ylös tuolista ja maksun paikka. Takaisin tuoliin.
"Äitii mul ei oo mitään tekemistä..." "Etsi toinen apila, rakas, zzzzZZz". Hetken kuluttua hän toi minulle apilan, viisiapilan. Googlettamaan, viisiapila tietää epäonnea, jonka voi kumota vain uusi neliapila. Niin. Senkin poika löysi. Uuden neliapilan. (Me muutkin konttailimme tohkeissamme nurmikolla, löytäen vain tavallisia kolmiapiloita.)
Onnenapilat samalta heinäkuiselta iltapäivältä ovat ikuistettuna kehykseen. Onnenpoika. Jalkapallon pelipaitajaossa hänelle napsahti numero 13. Mökötystä kesti illan, itse tietysti ajattelin sitä epäonnennumerona, mutta lopulta selvisi, että häntä harmitti vain puuttuva Citymarketin mainos paidassa :D Poika on voittanut arvonnoissakin vaikka mitä, mutta lottonumerot eivät ole vielä onnanneet..
Sovittiin vihdoin miehen kanssa eilen lääkekaapin lukitsemisesta ja avaimen säilytyspaikasta. Samana yönä isoimmalle ponnahti kova kuume. Jota hänelle ei koskaan nouse. Eikö se nyt tarkoita jotain. Sama kuin vauvan sängynpään laskeminen, kun flunssa on ohi. Heti kun sen laskee, vauva sairastuu uudelleen (joo joo, ennen kouluikää pitäisi sairastaa 200 infektiota, ja menossa oli 3/200, että tuleehan niitä). Tai kun kehun vauvan olevan hyvä nukkuja, hän aloittaakin kuukausia kestävän yökukkumisen.
Älä innostu liian aikaisin, älä sano unelmia ääneen. Ole aina varautunut pahimpaan, se on mottoni. Onko tämä nyt sitten sitä pessimismiäni vai taika-uskoa? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!