lauantai 21. syyskuuta 2013

Treeniä pukkaa

Maaliskuussa meillä alkoi kotona haaste. Liikunta-haaste. Molempien piti tehdä päivittäinen kuntoilu seuraavan 30 päivän ajan, ja haasteesta lipsuva saisi tehdä toisen keksimän rangaistuksen (kyllä oli siis pakko pinnistää). Poikamme 6v piti hellyyttävää kirjanpitoa suorituksista.

Oma kuntoiluni oli ollut surkealla tolalla raskauden ajan, jollakin mallilla ennen raskautta. Miehellä viikoittainen lentopallo. Aloitin Jillian Michaelsin 30 day shredillä, vauva-ryhmäni äidin innoittamana. Mies aloitti kuntopiirityyppisen harjoittelun, johon kuului punnerrus, vatsat, hauikset ja kyykyt. Haaste sujui hyvin, kun toinen teki, oli pakko itsekin. Vauva katseli sitteristä menoa tai vuorottelimme hoitamista.

30 päivän aikana ja jälkeen tuloksia alkoi näkyä, luonnollisesti raskausjämät kai tippuisivat muutenkin, mutta mittailin reisistä ja vyötäröltä hyviä senttimääriä ennen ja jälkeen. Mikä ihaninta, reidet eivät enää hankaa toisiinsa (niin paljoa!).  Jossain kohtaa 30 päivän aikana miehellä tulehtui selkälihas ja itseltäni vaivasi nilkan akilles. Lääkäri määräsi lepoa, mutta jatkoimme taas parin päivän jälkeen. 30 päivän jälkeen teki mieli jatkaa, ja samalla tiellä olemme edelleen! Kuka olisi minusta uskonut.

Mukaan tarttui tuloksia tekevä proteiini-lisä. Eihän se herkkua ole, mutta toimii suklaahimossa.
Haasteen jälkeen tein uusiksi Jillianin rääkkiä, miehen kuntopiiriä ja uutta vauva-ryhmän äidin vatsalihas-kyykky-haastetta. Nyt menossa äiti-ryhmän kahvakuulaohjelma ja toinenkin porukkahaaste, välillä juoksulenkkiä. Välipäiviä 1-2 viikossa. Paras motivaatio on toisten tuki, äitien ja miehen, kiitos siitä. 20-30 min päivässä, kotona, vauva konttaa ympärillä, isommatkin kuulolla ja silmien alla, toimii. Salille tai ohjattuun jumppaan on kynnys lähteä, matkat ja lastenhoito tökkivät.


Viime viikon flunssan lisäksi taukoja on ollut vain kaksi, vatsatauti ja mökkireissu kesällä. Flunssan jälkeen jouduin pakottamaan itseni treeniin, sillä tämä syksy saa herkästi viltin-alla-on-mukavampaa-moodille. Mutta jälleen jäin hyvään oloon koukkuun.. seuraavaa treeniä odottaen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!