perjantai 13. syyskuuta 2013

Kenkäkasasta päivää.

"Eteinen toimivaksi!",  "Vinkit lapsiperheen eteiseen", "Selätä kaaos eteisessä" ja "Meiltä ratkaisu kurittomiin kenkiin". Inhoan näitä Kaaos ovella-sisustusjuttuja yli kaiken. Eihän mikään eteinen pysy siistinä, jos ei sen eteen tee töitä, eikä ole siisti tyyppi. Heti kun hellittää, kaaos valtaa vaikka minkä huippuhyllykkötsydeeman.


Olen aikuisena asunut lähes kymmenessä kodissa, joista neljässä meillä on ollut lapsia. On ollut kapeaa eteistä, leveää eteistä ja ei eteistä ollenkaan-tyyppisiä ratkaisuja, ja tilanne on sama kaappitilasta huolimatta. Järjestyksen eteen pitää nähdä vaivaa. Tälläkin hetkellä tuulikaapista avautuu vaatehuone ja toisessa suunnassa on vaatekaappi. Eteisaula on iso, siellä lisänä vieraskenkäteline ja hattuhylly henkareineen. On nimikoituja hyllyjä ja lokeroita, lasten tason naulakoita, henkaria, useampaa rekkiä, katosta roikkuvaa kenkätelinettä. Sanonpa vain, että avotakat ja kodit&kuvalehdet voisivat keksiä jo muuta. Suututtaa. Kirjoittaisivat aiheesta "Opi itse ja opeta lapsesi käyttämään kenkätelinettä aina, myös väsyneenä". Kun pääkallopaikalle jäävät yhdet kengät, siihen jäävät pian toiset. Eteisen tuolille alkaa kasaantua pyöräkypärää, hupparia jne, vaikka nätit naulakot nököttäisivät vieressä tyhjinä. Niin, ja tiedoksi, on opetettu lapsia korjaamaan tavarat. Itseäkin.

Montakohan Eteisen kaaos-vinkkiä tästä pinosta löytyy?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!